Bøker av Samuli Lampinen

Luutarhurin runot ovat syntyneet työskennellessäni kaksi puolivuotiskautta Hollolan keskiaikaisen kivikirkon hautausmaalla.- - -Suorakaiteen muotoinen taivas ja maan töminä.Kuin jokin juoksisi rakkaintaan kohtieikä päästäisi enää irti.Vetovoiman viimeinen palvelus.

RUNON TOINEN PUOLISamuli Lampisella on Samuli Lampisen silmät, mutta oma paita.Tältä etäisyydeltä nähtynäon mahdotonta sanoalukeeko vai kirjoittaako hän.Rakastaako hän maailman julmuutta ja epäoikeudenmukaisuutta,koska on kiintynyt siihenmikä hänestä on kehkeytynyt.Onko hänelle paljastunut, että jos maailma olisi reilu ja pehmeä,hänen piirteensä nousisivat niitä vasten.Ja jos palkka nousisi,uskoisiko Samuli Lampinen enää työhönsä.Palkka kohoaisi, ilma painaisikamaraa vasten.Lapioisi hiekkaa,ikuisuuden kakkaa.

Samuli Lampisen (s. 1975) 12. runokokoelma, Kovettu nainen, käsittelee väistämättömän kohtaamista äidin yllättäen tulleesta syöpädiagnoosista hänen muutaman kuukauden päästä tapahtuvaan kuolemaansa asti.---Vati on maailman reunat, kun äiti oksentaa.Värisee. Kuume nousee. Ehdotan Buranaa ja peittelen lämpöpeittoon. Silmälasien sisäpinta helmeilee kyyneleissäkuin sukelluskello.

Maailmannapa maailmaa koluavan Samuli Lampisen yhdeksäs runoteos. -Ajamme kunnes asvaltti muuttuu hiekaksi.Jatkamme syvemmälle.Olemme perillä vasta kun päätämme olevamme perillä. Järjestämme auton ja sen välittömän läheisyyden leiriksi. Elämä ei tarvitse sähköäellet ole sähkölaitteessa kiinni.Ei vessaa ei suihkua.Kärpäset kuhisevat kuin ilmestyskirjassa.Korvat, silmät, niskat ja suut ovat sotatoimialuetta. Onneksi on verkot. Viiniä.Haalin puuta ja laitan tulen. Olemme tienoon ainoat ihmiset. Sinä laitat ruokaa.Kaljun puun hangassa päivystää opossumi.Juomme keltaisista muovikupeista.Sillä on kokoonsa nähden valtavat silmät. Meillä otsalamput. Hirvittävästi opittavaa valtaamme nähden.-Viimeksi häneltä on ilmestynyt Kulissishokki (2018), Nimeni on Legio (2014) sekä englanninkielinen runokokoelma City in the Land of Nod (2013).